torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu :]]

Niin se joulukin taas tuli ja meni. Aikaisempina vuosina odotin joulua hullunlailla, mutta tänä syksynä taisi olla ajatukset niin muualla, että joulu tuli kuitenkin aika yllättäen. Eikä ollut edes lunta.

Jotain tästä joulun yllättäen tulosta kertoo se, että vikoja joululahjoja ostettiin aattoaamuna. :D Mut näin on valitettavasti tainnut käydä joskus aiemminkin... Nooo, pääasia, että lahjat tuli kuitenkin hankittua. =)

Meidän joulu sujui siis lyhykäisyydessään siten, että 23.12 suunnattiin mun isovanhemmille, missä ollaan aina joulu vietetty. Siellä oltiin vasta iltasella, koska mäkin olin vielä töissä. :) Lahjakasseinemme suunnattiin julkisilla matkaan.

Eka ilta meni vähän ostoksia tehdessä ja muuten vaan ollessa. ♥

Aatto koostui ostosten tekemisistä, jumalattomasta määrästä ruokaa ja muuten oleilusta. Niin ja tottakai koristeltiin kuusi. ♥ Mun mielestä siitä tuli tänä vuonna erityisen kiva ja Samukin laittoi muutamia koristeita. Mun mielestä kuusi on ihana osa joulua!

 
 

Saatiin taas vaihteeks ihan huikea määrä paketteja ja vaikka mitä kivaa, hitsit. =) Samu sai mm. siskoltani samanlaisen pipon kuin hänellä on itsellään. Eri värinen tosi. Eivätkös ookin söpöjä tossa yhteiskuvassaan? ^----^ Lahjoista kuitenkin lisää vähän myöhemmin. :)

Sisko oli myös paketoinut paketit hurjan kauniisti ja EKOLOGISESTI. Käytti sanomalehteä ja nimitägit teki pahviin, joihin oli leimasimella painanut kirjaimet. Niin nättejä! Omat pakettinihan ovat sitä kamalinta ääripäätä yleensä. :D Vihaan paketointia ylikaiken. Niistä vaan tulee aina niiin kamalia.

Iltasella kerettiin hetki vielä olla vaan ja sitten suunnata rättiväsyneinä sänkyyn. Ihana aatto oli kyllä!

* *

Joulupäivänä syötiin sitten lisää, rakenneltiin legoja yms. Nehän on melkeinpä hankalia ihan tämmöselle aikuisellekin. Aika kurjaa esim. jos joku oleellinen osa katoaa... !

Neljän aikoihin lähettiin sitten meidän isovanhemmilta pois kohti Samun isin perhettä. ♥ Siellä syötiin taas vaihteeksi vähän lisää (omnom, ei mikään ihme mistä niitä lisäkiloja tulee, heheee).

Lahjojahan tuli tietty taas lisää ! Samu oli kyllä niiiin ihmeissään kun paketteja vaan tuli ja tuli ja oli ääneenkin monesti, että "oonko mä ollut näin kiltti". Samuhan nimittäin aina ei oo kauheen kiltti.. Oli kyllä niiin iloinen lahjoistaan. Mutta niiiin oli kyllä äitikin, sain mm. lattianpesumopin. :P :)


Rankkojen parin päivien lopputulos oli seuraavanlainen..


Muiden vielä jutskaillessa, siirtyi Samu petiin pötköttelemään ja kattelemaan lastenohjelmia. ♥ Mussu. ♥

Hän jäikin sitten mummolaan yöks ja mä suuntasin vähän viihteilemään. Ilta oli ihan mukava, vaikkei ehkä ihan sitä mitä odotin.. Mutta tämmöstä elämä on. :) Kun vaan taisin vähän toistenkin mieltä pahoittaa.. Hhöööh.

Tänään päivällä hainkin Samun pois, mutta enste jäätiin tietty vielä rääppiäisiin. Rakastan joululaatikoita !!! Huomenna varmaan ostan itelleni yhen lanttusen ja yhen perunaisen, jos vaan bongaan. Omnom. Seuraavan kerran kun näitä saa vasta vuoden päästä..

Mut joooo, ihanainen joulu oli. Kiiiiiitos kaikille lahjoista ja kaikesta. ♥♥ Huomenna siirryttään takaisin arkeen, mutta kyllä nyt taas pari (!!!) päivää jaksaa!

ps. Ens jouluks viel lunta, ni ois S U P E R !

2 kommenttia:

  1. Ollaanpas me söpöjä Sampan kanssa pipoinemme! :)

    Kiitos vielä kaikista lahjoista ja muutenkin koko joulusta. <3

    VastaaPoista

Piristäisitkö vähän? :)