Otsikko viittaa meidän viikonlopun ruokailuihin. Eilen syötiin Samun ja ystäväni kanssa kuhaa ja sipuliruohosipulimuussia. Tänään tein mulle ja Samulle silakkapihvejä. :P Nekin syötiin muussin kanssa, tosin sen ihan tavanomaisen version kanssa. Molemmat ruoat olivat erittäin hyviä ja maistuivat! Kalaahan olisi tärkeää syödä, joten nyt voi ainakin hetken olla hyvillä mielin. Pakko muuten mainita noiden kahden kalan hintaerosta. Kuha n. 30€/kg ja silakkafileet n. 4€/kg. Melekosta ! Ekaa kertaa elämässäni tein itse silakkapihvejä ja eihän se järin hankalaa ollut.. Aikaahan siinä meni hetki, mutta lopputulos oli sen arvoinen!
Siivouspäivänä käytiin Samun kanssa sitten kaksin kirppistelemässä tossa meidän läheisen koulun pihalla. Myyjiä oli paikalla varmaan parikymmentä, mutta ostajia ei juurikaan. Sain myytyä vaatteita tyyliin 6€:lla. Loppujen lopuksi jäin miinuksille, koska pitihän Samulle jotakin ostaa. Nimittäin muutama lisäpala Brion junarataan ja muutama juna. Neljä pikkuautoa löysi uuden kodin myös meiltä ! Herkuteltiin mokkapaloilla.
No, josko noi loput vaattehet nyt vihdoin roudaisi vaan Uffin laatikkoon. Eivät pyörisisi täällä ikuisesti. Tai vaikka Pelastusarmeijan kirpparille lahjoittaisi.
Tossa kuvassa näkyy myynnissä olleet Racoonin ja Mini a turen vk-takit. Niille etsitään ostajia ! Molemmat tosi hyväkuntoisia, ei pahemmin käytönjälkeä huomaa. Molemmat kokoa 92cm. Racoonin mielelläni vaihtaisin kokoon
104cm jos jollain sattuisi olemaan. Musta toi on ihana. ♥ Myydäkin voin. Racoonin hintapyyntö 20€ + postit (MYYTY) ja mini a ture 25€ + postit. Nouto tietty kans onnistuu Helsingistä!
Kirppistelyn jälkeen suunnattiin Itiksen kautta Roihikaan kaveriani moikkaamaan. Itiksestä ostettiin Samuselle vesipyssy, joka onneksi oli erittäin halpa (1,5€). Se nimittäin pysyi käyttökelpoisena ehkä 30min. Se liipaisin irtosi ja vissiin lensi johonkin, koska ei sitä enää löydetty.. Juotiin limpparit ja Roihikan ostarilla oli lapsille kasvomaalausta, pomppulinna ja Haribo-nallekin vieraili. =) Oikein mukavaa. ^^'
Huomenna se sitten starttailisi, toukokuun vika viikko, hui! Vikat kaks kerhopäivää, nyyhkis. ♥
Btw, vähänkö olen ylpeä Samusta. ♥ Tänne uuteen kotiin muutettuamme se on alkanut itse nukkumaan. Ei siis tarvitse mua siihen viereensä, vaan oon vaan peiteltynä jättänyt sänkyyn, suukotellut ja toivotellut hyvät yöt. Siellä se nytkin tuhisee. ^------^ Kohta suuntaan ittekin sinne!
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
perjantai 24. toukokuuta 2013
Viikonloppu, jona olisi paljon tapahtumia.
Tänä viikonloppuna täällä olisi kaikennäköistä kivaa tapahtumassa. Stadissa siis. Olisi Siivouspäivä ja Maailma kylässä -tapahtuma. Olisi vain kiva saada seuraa, mutten tiedä kuka lähtisi meidän kanssa. Soittelin siskollekin jo näin aamusta, mutta sillä on menoa sekä huomenna, että sunnuntaina. Kuten on mun äiskälläkin. Plääh. Masentavaa. Haluaisin mennä myymään tavaraa tohon läheisen koulun pihalle, kun siellä on muitakin myyjiä. Samun kanssa kaksin voi olla vaan vähän hankalaa, en tiedä. Samun kuitenkin haluan mukaan, jos menen. ♥
Maailma kylässä vois olla myös tosi jees. Vähän vaihtelua normijuttuihin! En oo siellä ite koskaan käynytkään.
Katsotaan nyt sitten. Eilisestä asti ollut vähän paskat fiilikset jostain syystä ja mikään ei tunnu menevän putkeen. ;/ Sainpahan sentään viettää yöni YKSIN omassa rauhassa. Jotain kivaa edes se, että omat aamut on tosi mukavia. Heräsin kyllä jo kasin jälkeen. Oon istunut koneella, syönyt jätskiä ja nyt pyörii eiliset Salkkarit. Reilu tunti niin suuntaan kyllä Samu-murun ja isinsä seuraan hetkeksi ennen kuin lähdetään poitsun 3v-hammastarkastukseen. ^^
Keskiviikkona pelailtiin kamusen kanssa!
Ensi viikolla luvassa postausta vähän meidän kesävaatteista. ♥ Tai siis Samun! Eihän mulla itselleni koskaan oo mitään uutta. Ei mitään vanhoja jaksa esitellä. :D Toivottavasti on lämmin kesä. T-paitoja alkaa olemaan aika kivasti. Shortseja kaipailen vielä vähän lisää tai ylipäätänsä kivoja housuja..
Nyt rupeen valmistautumaan lähtöön. =) Mmmoi!

maanantai 20. toukokuuta 2013
Talkoopäivä ja vähän niitä näitä
Tänään meidän taloyhtiössä oli pihatalkoot. Kivaa oli ja hurrrrjan lämmin. Mä oon muutenkin herkästi lämpeävää sorttia, joten lakaisu vielä pahensi asiaa. :D Jospa munkin ihoon edes tarttuisi vähän väriä. Suunnattoman kauaa ei touhuttu, mutta tunti pari tai jotain. Samukin harjaili hiekkoja ja tykkäsi kyllä. Talkoolaisille oli tietty myös tarjolla kaikkia herkkuja: makkaraa, voileipäkeksejä, pullaa, kääretorttua ymym. Maistuihan ne. =) Oli ihanaa kun iso kasa pihan lapsosia popsi makkaroitaan ison pöydän ympärillä. Siinä istuskelessamme rupesin jo toivomaan, että kuinka sitä voisi taloyhtiössä ihan järkkää vaikka jotkut kesäjuhlat ! ^^' Järjestetäänkö teidänkin taloyhtiöissä tällaisia talkoita?
Talkoilun jälkeen mä matkasin hetkeksi ystäväni kanssa maailmalle. =) Lue: Mäkkäriin syömään pirtelöt ja sitten kamusen kotiin ihailemaan hänen gerbiileitään. Mukavaa oli nähdä ennen kuin hän suuntaa reissuun useammaksi viikoksi. =) Samu matkas isin kanssa viettämään aurinkoista päivää. Menivät moikkaamaan mummia, isomummia ja vaaria.
Loppuilta onkin mennyt suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa. Piipahdettiin vielä kyllä pihalla samalla kun haettiin isimiehen klitsusta mun mikro. Saa senkin arkea helpottamaan. Ja oi mitä kaipaisin mihin olin jo ehtinyt viime vuosina tottumaan. Astianpesukonetta. Vaikkei sitäkään oppinut täyttämään ja tyhjentämään nonstoppina, niin silti se helpotti kummasti. Kai tähän käsintiskaukseen taas tottuu. :P
Huomenna alkaisi sitten taas uusi viikko! Enää neljä kertaa kerhoakin jäljellä. Pitäiskö niille kerhotädeille sitten viedä jotkut lahjat..? Loppuukohan kokonaisuudessaan Samun kohdalla, sitä en vielä tiedä. Jos en itselleni saa töitä, Samu varmaankin jatkaa vaan kerholaisena syksyllä, eikä päiväkodissa. Mut katsellaan nyt ! Ei oo siitä pk-paikastakaan kyllä kuulunut mitään. Yks naapuri sanoi, että näin loppukuusta ilmoittelisivat.
Laitoin työkkärin cv-nettiin oman ilmoitukseni ja sainkin yhden työtarjouksen. :D Oriflamen edustaja mikälie. Ei vaan taida sopia tämmöselle henkilölle, joka ei juurikaan meikkaa itse (käytän meikkivoidetta ja ripsaria) + että ei mulla olis varaa maksaa isoja summia niistäkään. Toisekseen, naispuolisia tuttuja on niin vähän, että enhän mä edes saisi myytyä niitä.. Masentuisin vaan.. Joten se siitä!
Nonnih. Kohta vois suunnata koisimaan. =)
ps. Ens viikolla kivoi juttui: tulee parit huonekalut, pitäis noutaa yks lamppu, Samulla 3v-hammaslääkäri ja pokerifinaali. ^----^

lauantai 18. toukokuuta 2013
EUROVIISUT 2013 !
Tähän se kevät nyt huipentuu. ♥♥ Finaalisuoritukset on lähestulkoon katsottu, joten voinpi postailla tämän. ^^' Päivittelen sitten tänne suosikkieni suoriutumisen.
Tässä omia lemppareitani, joille toivon menestystä (toki myös Suomelle toivon!!) Tsemppiä vaan Krista !! :
UNKARI (Ihana, suloinen biisi. ♥ Ei liikaa esittämistä.) Toisen ääneni annoin hälle. ♥ Kymmenensiä!
NORJA (Nätti ääni tolla kauniilla tyttösellä ja paremmin mun musamakuun uppoavaa kuin jotkut muut. :P) Norjalle annoin toisen ääneni. ♥ Neljänsiä.
RUOTSI (Alunperin en tästä kamalasti tykännyt, mutta tässä on niin mukaansatempaava kertsi, että TYKKÄÄN. Biisi ainakin muistuu mieleen helposti!)
TANSKA (Ei ehkä ihan suosikkini, mutta lavashowna oli tosi jees ja ne taustalla olevat rumpupojat on ihania. ^----^) No nämä voitti. Onnnea vaan hurjasti!
Aika hyvin pohjoismaat edustettuina. :P Yllättävää sinänsä, koska yleensä lemppareistani on aina löytynyt noita itäblokin maita, mutta tällä kertaa mennään näillä. ^^'
Ketkäs on teidän lemppareita ? =)))
Toiv. meni ihan oikein nyt noi sijoitukset mitä kirjotin. :P No, ensi vuonna jatketaan taas. Nyt nukkumaan!

perjantai 17. toukokuuta 2013
We’re going up-up-up-up-up-up-up....
Aurinko on todella hemmotellut viime päivinä. Ihanaa. Kesä oikeesti tulee. Eniten tykkään siitä, että uloslähtö on nopeeta. Eikun kengät jalkaan ja lakki päähän ja menoks. Ei meillä onneks koskaan pukeutuminen oo ollut hirveän haastellista. Ilman suurempia tappeluita ollaan pukeuduttu. Kun oon lukenut niistäkin, joilla pukeminen kestää pienen ikuisuuden joka päivä... :P Mitäs te muut tykkäätte näistä keleistä ja eritoten siitä kun ei tarvitse pahemmin pukeutua?
Tänään on kiipeilty, tehty hiekkakakkuja, ajeltu traktorilla ja potkupyörällä, pelattu sählyä, syöty, käyty saunassa ja sen sellaista. Kaikinpuolin ollut oikein mukava päivä. ^------^
Melkosen kiva viikonloppu muutenkin, kun on niin paljon jänskättävää. Ekaks lauantaina Euroviisut ja sunnuntaina sitten MM-lätkää. Molempiin toivotan huuuuurjasti tsemppiä Suomelle. ♥ Oishan se huikeeta jos tulisi voitto lätkässä. Euroviisujen kohdalla en niin vaan usko siihen, mut oishan sekin kivaa. Euroviisuja oon fanittanut nuoresta asti. Ne kuuluu joka kevääseen. ^^' Onkos teillä joku suosikki kenen toivoisitte voittavan? Itellä on muutamakin josta tykkään aikas paljon. Tokasta semifinaalista lemppareitani ovat Norja ja Unkari.
Nyt kuitenkin jatkan tovin tässä rentoutumistani. Samunen matkasi tunti sitten tohon parin talon päähän isilleen ja mä rupeen valmistautumaan huomiseen. Puuhapäivä. ^^*

maanantai 13. toukokuuta 2013
La-Su (mummolassa ja äitienpäivänä Lintsillä)
Omnom. Vetäsin just pari näkkäriä juustolla ja cokista. :P Poitsu on jo tovin nukkunut, joten mulla on hetkinen aikaa ihan rauhassa.
Meidän La-Su -ajanjakso oli oikein jees. ^^ Lauantaina mummi ja vaari kävi täällä meillä tuomassa mulle mun tv-tason ja tietsikkatuolin. Ja tästä asunnostakin luvassa juttua sitten enempi, kun saan tämän siistiksi. Kodilta tää alkaa hiljalleen tuntumaan. ♥ Sen jälkeen kun oltiin saatu tavarat roudattua, hypättiin me Samun kanssa autoon kyytiin ja lähdettiin mummolaan kans. Ilma oli mitä ihanin ja ulkona oli ihanaa. Syötiin jätskit ulkona ihan t-paidoilla. Siellä tosiaan asteita oli varjossa yli +20. KESÄ! Plus enkä voi kun vaan suositella noita Lidlin jädejä. Ihan sikahyviä ja tykkään kun on vaniljajätskiiii. Magnumit on turhan suklaisia. :D

Mummolavisiitti oli valitettavan lyhyt,
mutta onneksi mentiin piipahtamaan. Äitienpäiväaamu oli ihan
tavanomainen. Puolenpäivän aikoihin nautittiin kakkukahvit (siis mä
join tietty limua) kun mun äitikin tuli sinne. :) Kakku maistui, ja
keksit... :) Samulle kans uppos ERITTÄIN hyvin.
Tämän jälkeen me sitten
suunnattiinkin kesän ekalle vierailulle Lintsille. Oli kyllä niin
upee ilma kerrankin, että jesss. Menossa mukana oli pojun isi ja
Anne, mun sisko. :) Myöhemmin seurana oli myös muutamat muut tutut ja heidän pian 2v poikansa! Matkalla Lintsille sisko kyseli multa, että
kauankohan me siellä ollaan ja veikkailin, että varmaan 3-4h. Mut
kelatkaas, oltiin Lintsin aukeemisesta sulkeutumiseen asti eli 7h.
Aika huikeeta. Samukin jaksoi aika mainiosti ja meni innoissaan
laitteisiin. ♥ Meillä oli kaikilla aikuisilla myös rannekkeet,
joten päästiin itsekin kieppumaan. Kesän uutuuslaitteet eivät
kyllä juuri säväyttäneet, valitettavasti. Kyöpelinvuoren hotelli
oli ihan jees, mutta ei siinä kyllä mitään säikkynyt! Plääh.
4D-kinon pätkä oli kans uudistunut, mut aika tylsä sekin musta
oli.. Onko nekin vaan huonontunut vai johtuuko siitä kun on
aikuinen. Lapsena tykkäsin niistä ihan hirveesti. Dinoseikkailut
muistan hyvin. =)
Samu sai vetää narua ja onkia. Mä
itse osallistuin semmoseen ongintaan, jossa valitaan lahjakassi ja
sainkin sieltä Samulle hienon autopehmon. ♥ Syötiin hattaraa ja
jätskiä ja vietettiin oikein ihana päivä.
Paras äitienpäivä. ♥
Ps. Tänään kävin ite hiusmallina demossa !
Nyt taidan hiljalleen painua itsekin pehkuihin. Kerhoaamu. :)
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Mun neljäs äitienpäiväni jo. ^___^
Blogi on reilun viikon ollut tauolla, koske meillä on ollut melkonen kiirus. Muutettiin Samun kanssa (vihdoin...). Nyt voin sanoa, että vanhasta asunnosta on viety 98% tavaroista. Mut huhhuh sitä roinan määrää. :D Näkisittepä sen uuden asunnon.
En oo vielä sinne kerennyt kytkemään tietsikkaa enkä oikein muutakaan. Nyt aattelin kuitenkin näin kännykän välityksellä ilmoitella meistä.
Ollaan pojun kanssa mun isovanhemmilla. Tultiin eilen iltapäivällä. Nautittiin ulkona jädet auringossa. Mittarinäytti varjossa 24C. ^^'
Tänään meillä on suuntana Lintsi, jihuu! Menossa mukana mun lisäkseni Samu, pojun isi ja Anne-siskoni. Ihan huikeeta päästä testaamaan se Kyöpelinvuoren hotelli ja 4D-laitteen uus pätkä. :P Samulla laitteet taitavat pysyä vanhoina tuttuina, koska mittaa on alle 100cm. Paria uutta ehkä pääsee kokeilee jos yksin menee.
Ihanat äitienpäivät vielä kaikille. <3
ps. Tervetuloo uus lukija! ^^

torstai 2. toukokuuta 2013
Wappu '13
Wappu juhlittu tänä vuonna melko rauhallisissa tunnelmissa. ^^'
Sisko tuli meille vappuaattona. =) Tarkoitus oli grillailla, mutta kaupoista ei löytynyt kertisgrilliä, joten päädyttiinkin tekemään kaikki uunissa. Sapuskat kyllä maistui silti ! Makkaraa, maissia, täytettyjä herkkusieniä (näitä en kyllä itse syönyt...) ja perunasalaattia. Jälkkäriksi simaa ja munkkeja. Possuilupäivä siis, taas. :D Samu söi melkoisesti kans! Samu sai myös vappupallonsa, hienon skootterin.
Vappupäivänä suunnattiin keskustaan piknikille. Sää oli mitä mahtavin ja nautittiin todella. Evästyksinä meillä oli naposteluporkkanoita, viinirypäleitä, suolabrezelrinkuroita, munkkeja (nammm, lissää munkkeja), limpparia ja myöhemmin syötiin vielä jätskit. Käveltiin Espan läpi ja ihailtiin vapputunnelmaa. Piknikki pidettiin Kauppatorin laidalla, Kolera-altaan luona. Kaikkineensa oltiin keskustassa kolmisen tuntia. ^^ Huippuvappu todellakin. =) Keskustasta päin kun saavuttiin kotikulmille, ostin Samulle vielä tikkupallon tinkimisen jälkeen kahdella eurolla. Josko edes siinä pysyisi ilmat vähän kauemmin kun noissa isoissa. :P
Muu aika tässä onkin mennyt touhuamiseen täällä himassa.. Uudet tuulet puhaltaa ja oon niin onnellinen. ♥ Tätä on odotettu niin kauan. ^-----^

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)