Elämästä nyt.

Elämä todella kääntyi päälaelleen tapahtuneen vuoksi. En koskaan uskonut (tai ainakaan halunnut uskoa), että tällaista sattuisi omalle kohdalle. Nyt vasta voi todella ymmärtää, että miltä tuntuu menettää joku niin läheinen. Tunne on sanoinkuvailematon. Asiaa on edelleenkin vaikea käsittää ja ymmärtää.. Tajuta sitä, että Jonia ei enää ole. Ihminen, jonka kanssa olen viettänyt tuhansia tunteja, monta vuotta, on nyt poissa. Ainoa ihminen, jonka kanssa olin tekemisissä käytännössä päivittäin vaikkei enää yhdessä oltukaan. Viimeisenä iltanaan oli täällä.♥  Kunpa olisi tiennyt jättää hyvästit..

Pahimpana se, että pieni poika, Samu, on menettänyt isinsä. :( Sitä suren eniten. Sitä, että Samu jää paitsi niin monesta. Onneksi isistä on muistot, on kuvia ja videoita, vaikkei niitäkään tarpeeksi. Isille lähetetään joka ilta taivaaseen lentosuukkoja. ♥

Yritetään oppia elämään näin. Kaikki vaikeutui niin hetkessä, että ahdistus valtaa välillä. Tuntuu siltä, että itse oon kokoajan töissä ja Samu kaiken aikansa päiväkodissa. Tänään hain päiväkodista pois kun Samu oli ollut siellä 2vrk putkeen. Ja aamulla taas takaisin!

Kyllähän tämä tästä, siis tämä arki. Helpottaahan tää jossain vaiheessa kun oppii elämään näin. Ei ole vaihtoehtoja.

Suru on se, joka on läsnä varmasti pitkään. Eritoten nyt sunnuntaina kun on isänpäivä.. Tai tulevana jouluna.. Tai kun on Samun synttärit... Kaikki ne hetket, jotka Jonin pitäisi olla jakamassa meidän kanssa.

Vaikken oikeesti usko mihinkään taivasjuttuihin ym., niin haluan uskoa siihen, että ihmisestä jää vielä jotain jonnekin. Kävimme Jonin äidin ja mummin kanssa hyvästelemässä Jonin maanantaina ja silloin todella toivoin, että Joni näkisi tilanteen. Sen kuinka me kaikki häntä kaipaamme. ♥

Ihmisestä tosissaan jää jäljelle vain kuori... :'(

Parin viikon kuluttua jättämään lopullisia hyvästejä.... ♥

Ja kiitos edes teille muutamille, jotka osanottonsa jättivät! Arvostan todella! (lukijoita melkein 400 ja muutama kommentoija..)

Huomaa kuinka ajatukset on ties missä.. Tänään olin ihan varma siitä, että on tiistai ja harmittelin sitä, että työviikosta on mennyt vasta kolmasosa. Työnjohdossa käydessäni, tajusin kuitenkin tosiasian, että nyt on keskiviikko... Hmmmmh.

Tällä ja ensi viikolla tosiaan on molempina töitä kuutena päivänä....

Elämän täytyy kuitenkin jatkua.. Jotain muutakin siis täytyy tehdä kuin surra.. Samu leikkii ja äiti yrittää viihdyttää miten jaksaa.. Huonot fiilikset kun on ollut niin jaksamaton, mutta ehkä se annettakoon anteeksi.

Tästä kuitenkin jatketaan.. Pienin askelin eteenpäin.. Kuulostellen tuntemuksia.. ♥ Sydän vaan särkyy. :'(