keskiviikko 1. elokuuta 2012

Jospa nyt löytyisi hetki aikaa..

Kiirettä pitää, ei oo pahemmin taas ehtinyt tulla kirjoittelemaan.

Viime keskiviikkona tuli miehen isä tänne meille kylään ja oli meillä maanantaihin asti. :] Kivaa oli ja hän ja Samu pääsivät yhdessä touhuamaan. Suurkiitos hänelle kun oli Samusen kanssa, että me päästiin miehen kanssa hoitamaan asioita!

Sitten mun äiti tuli perjantaina koiransa Bonnien kanssa kylään. ♥ Ehtivät olla muutaman tunnin ja sitten äiti lähti hemmoteltavaksi. Äitille annoin siis äitienpäivälahjaksi semmoisen hemmottelupaketin kauneushoitolassa, johon kuului kasvohoito, jalkahoito ym. Bonnie jäi meille sitten siksi aikaa. Hurjan kuuma päivä oli! Samu kuitenkin hurjan iloinen karvaisesta kaveristaan ja mäkin kävin koiruuden kanssa pienellä metsäkävelyllä. Voi sitä ylpeyttä kun Bonnien kanssa saa kulkea! ^------^






Tarjolla kahdenlaista pullaa (, jotka äiskä toi mukanaan..) ihanasta Eero Aarnion Pony -tarjottimesta. Näitä ihanuuksia löytyy ainakin täältä. Meillä on näitä kaksi, tämä pienempi vihreä ja sitten isompi oranssi. ♥

Itse kävin hyvillä mielin kaveriporukan kanssa Kaljakellunnassa lauantaina kun tiesin, että Samulla on kaikki hyvin kun on isin ja vaarin kanssa! Olipas loistava kokemus! Ikinä en ollut aiemmin tuolla ollut ja ehdottomasti haluan mennä uusiksi. Veneiltiin sekä kumiveneessä, että uima-altaassa. :D Itselle vaan alkumatka oli turhan stressaava, kun pelkäsin kokoajan, että kännykkä tai lompakko putoo veteen.

Yhtenä tosi lämpösenä päivänä Samu polski uima-altaasaan ja mä paistattelin päivää muuten vaan pihalla. ♥

 Eilen oli herkkulounas. ♥ Uusia perunoita, silliä, wok-vihanneksia, kananmunia, naaaammmmm! Samullekin uppos! Samu tykkää sillistä tosi paljon. Mulle on kans kuulemma pienenä pitänyt ostaa jotain sillifileitä. :D





Eilen kävin Samusen kanssa rannalla tässä meidän lähellä! (: Pääsi poika vähän läträämään ja touhuamaan hiekan kanssa. Touhuumisen jälkeen maistu croissant. :)


Nyt huspois koneelta! Palataan taas. ♥ Yritetään ainakin tulla kirjoittelemaan, ennen kuin lauantaina suunnataan mökille!

6 kommenttia:

  1. Toi uima-allaskuva on Samusta aivan mahtava!! :) Pitäkäähän kivaa Snapperissa :)

    VastaaPoista
  2. Niiin on, hauska ilme. :DD Joo pidetään, toiv. nähdään sit keskiviikkona! (:

    VastaaPoista
  3. Voikos ton pony tarjottimen pestä koneessa? Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä yhtään voiko pestä koneessa, ainakaan Anttilan sivuillakaan ei ole siitä mitään mainintaa. Eihän tommosen käsinpesu kuitenkaan kestä kuin ihan hetken. ;) Mut kiitos. !

      Poista
    2. Ei toki mene kauan käsin pestessä.
      Haaveilin vaan että ostais heti tusinan ja käyttäisi kahvilautasena.
      Sillain että kahvikuppi/mehulasi ois toisessa laitaa ja pullan/mitä onkaan tarjolla voisi nostaa kupin viereen.
      Sitten jos näitä olisi useampia, niin ois helpompi nakata koneeseen, mitä kuin pestä aina kahvittelun jälkeen käsin.
      Kiitos vastauksesta! :)
      Ps. Sulonen poika sulla :)

      Poista
    3. Niin no joo, sillainhan ne voiskin olla ihan hauskoja. :)) Kiiitos. ^----^

      Poista

Piristäisitkö vähän? :)