sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Postaussarja: Karkkipäivä vai ei


Tässäpä tämä tulee, postaussarjan kolmas osa! :)

Tänään ajattelin kertoa teille fiiliksistäni karkkipäivästä.

Omassa lapsuudessani meillä ei suurimpana osana ajasta ollut käytössä minkään sortin karkkipäiviä, mutta en mä silti muista, että oltaisi kilotolkulla karkkia tai muita herkkuja päivittäin vedelty.

Jossain vaiheessa meillä oli ihan oikea karkkipäiväkin ja siitä muistan lähinnä sen kuinka äidin miesystävä aina keräsi meille ne irttaripussit ja namut oli ihan erilaisia mitä itse olisi halunnut. Nyyh. Silloin se oikesti potutti!! Jossain vaiheessa karkkipäiväaikoja muistan myös sen, että säästin karkkeja hullunlailla, jotta oli sitten herkkupäivänä paljon valinnanvaraa. :D

Nyt oman lapsen kohdalla on tietysti alkanut eri tavalla kiinnittämään huomiota herkutteluun. Meillä ei ole käytössä karkkipäivää, vaikka monesti sitä olenkin pohtinut. Koen, että tuossa on hyvät ja huonot puolensa.

HYVÄT PUOLET
- Makeanhimo (toivottavasti) pysyy pienempänä ja herkutteluun riittää pienempi määrä
-Oppii elämään terveellisemmin


HUONOT PUOLET
- Tulee ehkä mässättyä kerralla liikaa?
-  Herkuista tulee turhan "kiellettyjä" jos niitä ei koskaan saa

Meillä syödään herkkuja fiiliksen mukaan. :D Välillä voi mennä useampikin päivä, ettei ole mitään hyvää, mutta toisaalta välillä voi olla muutama päivä peräkkäin kun on jotakin hyvää. Esimerkkinä nyt toissapäivänä tehty omppupiirakka, josta tänään syötiin vikat palat! ^----^ Eihän niitä roskiinkaan tohdi heittää.. :) Vaikka piirakka ei ihan onnistunut ollutkaan (eri ohje, eri koko), niin olihan tuo tuommonen piirakkavuoan kokoinen herkku parempi kuin pellillinen. Pellillisestä kun monesti jää väkisin yli, enkä kyllä viikon vanhana sitä enää syö.


Mä kun olin karkkilakossa n. 10kk (alkaen tammi- tai helmikuu 2014 jatkuen joulukuulle 2014), tuli tänä aikana tietysti Samullekaan ostettua tosi vähän mitään! Aika perus olikin se, että jos jotain Samulle halusin ostaa, niin toin lakun.. :) Se olikin aika traditio ja riitti pojalle ihan hyvin! Ei ollut pojalla tarvetta mässäillä kun en mäkään mitään popsinut. :D

Karkkilakkooni on aina kuulunut siis vain karkit ja suklaat. Ei siis jätskit tms., joita sitten tuonakin aikana tietysti nautiskeltiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Pullat tms. on kuitenkin sellaisia, joita ei tule liikaa syötyä.

Alunperin mun oli itse tarkoitus jatkaa lakkoilua taas joulun herkuttelujen jälkeen, mutta näin vaan ollaan herkullisella linjalla edelleen. ;) Sen kyllä huomaa! Sokerihammasta kolottaa ja vähän väliä tekisi mieli jotain hyvää.. PLÄÄH. :D  Eli eiköhän se lakko taas jossain vaiheessa ala. Alku on aina vähän tahmea, mutta nopeasti siihen karkittomuuteen aina tottuu.. :) Kiusauksia saattaa toki joskus tulla, mutta helposti niistä selviää! Enkä aseta itselleni mitään tarkkoja päivämääriä, että tuolloin lopetan. Se on itselle paljon helpompaa mennä fiiliksen mukaan. Kiusauksesta kun selviää, on taas päässyt esim. viikon matkassaan eteenpäin. Edellinen 10kk menikin ihan hujauksessa ja jouluna suklaa maistui taivaalliselta.

Onneksi silti meillä karkki on semmoista, että sitä ostetaan todella harvoin. Välillä just saatan ostaa lakun/suklaapatukan tjtn pientä, mutta esim. suklaalevyä en muista ostaneeni aikoihin. 

Ehkä toistaiseksi meille kuitenkin sopii tämä nykyinen tapamme, että herkutellaan jos siltä tuntuu. :) En mä halua liikaa rajoittaa herkkujen syömistä, kunhan se ei ihan älyttömäksi mene. Plus näin pienellähän se ei voi ihan älyttömäksi mennä, ellei itse niitä herkkuja osta. :D

Mietityttää myös, että mikähän olisi tällaiselle viisivuotiaalle sopiva määrä esim. karkkia karkkipäivänä. :D Toisaalta eipä tuokaan varmaan kiloa jaksaisi vetää. :D Leirillä kun oltiin niin 200g pussinsa kesti perjantaista sunnuntaihin, vaikka itse vetäsin omani heti perjantaina. :D

Kertokaahan te, onko teidän lapsillanne karkkipäivä vai ei?
Minkä verran lapset saavat esim. karkkipäivänä herkkuja, minkä ikäinen lapsi?

1 kommentti:

  1. Meillä ollaan vähän samoilla linjoilla, vaikka toisaalta ollaan pyritty siirtymään siihen, että tyttö söisi herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa... Itselläni ei ollut lapsena kauheaa himoa karkkeihin tai mihinkään makeaan. Ei siis tarvittu karkkipäivääkään. Sekuilla sellainen oli ja koska vietimme usein lauantaita yhdessä, oli mullekin aina varattu iso lootallinen karkkeja. Sekuilla oli järkyttävä sokerin nälkä ja karkkia vedettiin kaksin käsin. Taisi serkut syödä suurimman osan mullekin varatuista karkeista :D

    Oon siis pitänyt ihan ok juttuna, ettei omalla lapsellakaan ole varsinaista karkkipäivää, vaan karkkia tai herkkuja voi syödä muinakin päivinä kohtuudella ja sellaiseen aikaan, ettei se haittaa ruokailurytmiä. Aika hyvin homma on pelittänyt ja tyttö on vasta viimeaikoina innostunut vetämään karkkia kaksin käsin. Siksi ollaankin vähän alettu rajoittaa makean syöntiä. Oon siis sitä mieltä, että tilanteen ja lapsen himojen mukaan. Parhaiten herkkuja välttää sillä, ettei osta/leivo niitä jatkuvasti :D

    VastaaPoista

Piristäisitkö vähän? :)