perjantai 29. elokuuta 2014

Budapest Zoo

Parinviikon takaisen Budapest -reissumme yksi kohde oli eläintarha.

Kyseinen päivä oli lämmin, ahdistavankin kuuma. Hikipisaroiden noustessa kasvoille, päätimme hieman lykätä eläintarhaan lähtöä, ettemme ihan uuvahtaisi.

Lopulta yhden jälkeen hyppäsimme festarialueen edustalta taksiin ja hurautimme kohteeseemme. Citypass -lipulla (festareiden yhteydessä myyty ranneke, joka oikeutti erinäisiin alennuksiin) saimme eläintarhan lipuista vielä 20% alennusta. Lopulta ne maksoivat yhdeltä aikuiselta ja yhdeltä lapselta 3400 Unkarin forinttia, eli n. 11€, normaalihinta n. 14€). Mielestäni oikein inhimmillinen hinta! (Korkeasaaren hinta yhdeltä aikuiselta ja 4-vuotiaalta 18€, S-etukortilla 15€)


Eläintarha oli valtava. :) Aikaa siellä olisi helposti saanut kulumaan koko päivän verran.

Eläimiä oli vaikka minkälaisia, myös paljon sellaisia, joita ei Korkeasaaressa näe. Näiden isojen eläinten näkemistä odotin itse eniten. Plus eritoten kirahveja!


Tuo puusta roikkuva otus on laiskiainen. Ne olivat hurmaavia laiskuudessaan. Laiskiaiset olivat rakennuksessaan täysin vapaina ja nukkuivatkin esimerkiksi ikkunalaudoilla. Alkuunsa en edes uskonut niiden olevan oikeita kunnes näin yhden vähän venyttävän jalkojaan. Erikoisia otuksia, ei voi muuta sanoa. Sitä saattoi seistä 50cm päästä niistä, eivätkä ne liikahtaneetkaan, uinuivat vaan. :)

Muutenkin eläintarhassa eläinten olot olivat mielestäni kohtuullisia ja eläimet voivat verrattain hyvin. Ei tullut paha mieli eläimiä katsoessa, kuten taas kävi Virossa, Tallinnassa.. (Surullista jääkarhua muistellessa. : ( )


Jossain vaiheessa tajuttiin, että on pakko hieman alkaa kiristämään tahtia ja valikoimaan mitä eläimiä tahdomme nähdä. Nimittäin tuolla eläintarha menee klo 18 kiinni!! Ihan käsittämätöntä. Itse vain oletin, että on auki iltaan asti. Tämä oli valtava pettymys. Harmitti, etten ollut viitsinyt tarkistaa etukäteen mistään.

Onhan se kyllä varmasti eläimille mukavempi, että ihmiset eivät siellä ole heitä katsomassa joka hetki.

Noh, koitimme sitten tosiaan vähän pohdiskella mitä haluamme nähdä. Kirahveja kohti sittens suunnattiin ja ne olivat VALTAVIA. Huh! Ei sitä ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että ne voivat olla noin isoja. Mutustelivat herkkupaloja ihmisten käsistä. :)


Nää pinkut oli mahtavia! Päästiin sattumalta näkemään se hetki, kun linnut ohjattiin sisätiloistaan ulkoaltaisiin. Matalat "kanaverkko"aidat olivat vain välissämme, kun nämä söpöläiset taapersivat ohi. Mainioita!



Näissä rakennuksissa, joissa kirahvit, norsut ym. Afrikan eläimet asustelivat, oli paljon upeita kuvia Afrikasta ja kaikennäköistä tilpehööriä. Harmittaa, että aikaa oli niin rajallisesti, että niihin ei ehditty perehtymään juuri ollenkaan. Pikaisesti kuitenkin vilkaisiin ja Samukin tykkäsi.


Loppupuolella sitten suunnattiin tuonne eläintarhan toiselle laidalle, jossa oli isohko leikkipuisto ja muutamia huvipuistolaitteita. Erillisillä poleteilla päästiin laitteisiin ja niitä tarvittiin laitteista riippuen 1 tai 2kpl/hlö. Poletti maksoi 200 forinttia, eli täten laitteesta riippuen jäi sille hintaa reilu 50snt tai reilu 1€, tosi jees siis!

Tuollapa on myös Euroopan suurin puuvuoristorata, jossa käytiinkin Samun kanssa. Magee se oli, mutta pienen Samun kanssa vähän jänskä, kun ei ollut mitään puomeja, jotka tulisivat tuohon jalkojen päälle. Hengissä selvittiin kuitenkin. :D

Eläintarhassa viivyttiin viimeiselle minuutille asti ja seikkailu siellä oli kyllä upea! Jos toistekin Budapestiin eksytään, mennä kyllä tuonne ehdottomasti toisenkin kerran. Mielellään niin, että aikaa on reilummin ja ilmatkin voisivat olla vähän viileämmät.. Itselleni nimittäin tuo kuumuus oli hieman ahdistavaa, kun hiki vaan virtasi.

Voin ehdottomasti suositella. :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristäisitkö vähän? :)