perjantai 27. kesäkuuta 2014

Siellä, missä me tykätään käydä.


Mummolassa käyty vähän virkistäytymässä. Kauaa ei voitu viipyä, mutta sentään yksi yö oltiin !

Eilen lähdettiin kotoa aamupäivästä suht aikaisin, jotta ehdittiin piipahtamaan Ikeaan sen avauduttua. Tuolta ----> sivupalkista näätte UPEEN instagram -kuvan Samun (ja mun) jätskihetkestä. ;) Olin yllättynyt siitä, että ne pehmikset oli niiiinkin hyviä!

Ikeassa shoppailtiin vaan se 45min, jonka Samu sai leikkiä siellä leikkihommelissa! Mä kerkesin siinä ajassa hoitaa meidän tärkeät (tai vähemmän tärkeät ;)) ostokset, hehe. Parvekelaattoja mentiin hakemaan ja ne ainakin tarttui mukaan, jes!

Mummolassa mm. keinuttiin retrokeinussa, jossa mäkin olen naperona viihtynyt. Samu pääsi myös isovaarinsa kanssa puistoilemaan siksi aikaa kun me mentiin mummin kanssa kukkaostoksille. ^^ Pihalla myös rentouduttiin tänään, kun aurinkokin vähän paisteli. ---->

Mukavaa oli taas kerran.. ♥


Kyllä mummolat vaan on parhaita. Mites te muutte, käyttekö usein omilla isovanhemmillanne? :))

Mä niiiiin kovasti toivon isovanhempieni pysyvän meidän elämissämme vielä monen monen monta vuotta. I love them so much. ♥

Kotiin kun saavuttiin, asennettiin mm. noi parvekelaatit, istuteltiin kukkia, joista toivottavasti lisää vaikka huomenna.. :)) Mun mielestä noi alimmassa kuvassa näkyvät "pitsiruukut" oli supersöpöt, ne saivat sisälleen persiljaa ja meiramia! Nappula nyt ollut unosilla jo pari tuntia, itsekin meen ihan just. Huomenna kutsuupi taas työmaa ! ^^  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristäisitkö vähän? :)