sunnuntai 17. helmikuuta 2013

SUNday

SUNnuntaikin alkaa olemaan pulkassa. Mä tietenkin istahdin vielä tähän koneelle (mitäs muutakaan)

Oikein kivasti meni tämäkin päivä. Taustalla soi Alexander Rybakin "Europe's skies" . ^^

Aamunen oli ihan tavanomainen, Juniori-kanava pyöri taustalla, syötiin aamupalat ja oltiin vaan. Sitten klo 11 aikoihin suunnattiin ulkoilemaan ja mentiin koulun pihalle pitkästä aikaa. Puoltoistatuntinen vierähti nopsaan ja sitten tultiin kotiin tekemään sapuskaa. Maistui sekin ! Samu nukku tirsat ja vähän myöhemmin tuli ystäväni meille pariksi tunniksi kyläilemään.


Ja hihih, kävin noutamassa Elloksen pakettini vihdoin tänään. Mähän oon ollut ostoslakossa syyskuussa asti, mutta tämän nyt sallin itselleni ja moneen kertaan mietin tätäkin. Monen moneen kuukauteen en oo ostanut yhtäkään vaatetta, niin nyt annoin vaan mennä. Nettishoppailun aion silti antaa olla taas. Nyt oli vain tarve jollekin, joten. :D


Elikäs Samulle tuo ihana haalari, josta haaveilin jo syksyllä. Nyt kun sain sen alella, niin raaskin tilatakin. Tilasin koon 98/104cm, joka on kyllä melko iso, mutta onneksi on hihoissa ja lahkeissa resorit niin ei ihan suunnattomasti haittaa. Koko 86/92cm kuulosti niin pieneltä, etten edes viitsinyt tilata. Mä en mitään palauttamisjuttuja jaksa koskaan. :P Samu näyttää toi päällään niiiiiin söpöltä. ♥ Samulle tilasin myös kahdet nahkakengät, toiset kokoa 26 ja toiset 27. Vertbaudet on ranskalainen merkki. Yksi ko. merkin takki meillä on ollut ja se oli ihan ok! Tykkään oikeanpuolimmaisista kengistä enempi, ne ovat kokoa 27. Olisin tilannut 26, mutta niitä ei ollut enää. Vasemmanpuoleiset ovat kokoa 26 ja ovat aika sopivat, keväällä varmasti passelit. Toiv. isommat ovat syksyllä hyvät ! Kahdet nahkakengät yht. n. 45€, että ei paha. Toivottavasti ovat hyvät käytössä.


Itselle tilasin vain ja ainoastaan nämä ihanat Adidakset kevääksi/kesäksi, joista olen kanssa haaveillut pidempään. Nyt sain ne niin huikeaan hintaan kuin 29,75€. ♥♥

Mitäs te tykkäätte meidän ostoksista ? :)

Nyt nukkumaaaaan, niiin jaksaa taas huomenna. Ellei Samun yskä (, joka taas jostain ilmesty...) pahene, niin huomenna uintien jälkeen suunnataan mummolaan. Kerhosta on taukoviikko, koska on hiihtoloma. Sinne Hoplopiin olisi niiiiin kiva päästä. ^-----^

2 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja aivan ihana toi haalari missä noi krokon/dinon evät :D tai mitkä nyt onkaan!

    VastaaPoista

Piristäisitkö vähän? :)