sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ikea-shopping

Kävimme jokunen aika takaperin pitkästä aikaa Ikeassa. =) Lähdettiin yhdessä naapurin ja lastensa kanssa. Superkivaa oli saada seuraa. ^-----------^

Lapset viihtyivät leikkipaikassa (joka kyllä on ihan HUIPPU), mutta onhan se 45min lyhyt aika itselle kierrellä. Ajan lyhyydestä huolimatta toi on niin hieno palvelu että. ♥ Shoppailun jälkeen käytiin vielä hodareilla ja jätskeillä, NAM! Kotiin ostettiin pussi irttareittakin. :DDD Ohhoh!

Alunperäinen ostoslistani sisälsi ainoastaan kaksi pienehköä juttua eli tarttin desimitan edellisen kadonneen tilalle ja suihkepullon kukille. Ostinko jotain muuta? :D Koostin teille kollaasiin meidän ostokset.


Ostin sänkyyn uudet peitot ja pussilakanat. Siis kuvitelkaa, että mun peitto on 9 vuotta vanha. :DDDD Ehkä nyt vihdon olikin sen aika väistyä. Nämä Ikeasta ostamani ovat erittäin ohuet, että eivät kyllä välttämättä keskitalvella ole parhaimmat, mutta vetää sitten vaikka kaksi peittoa päällensä. :D Uudet pussilakanat nyt piristää aina. ♥ Ite vaan henkilökohtasesti ainoo mikä vähän ärsyttää on se, ettei Ikean pussilakanoissa ole kulmissa niitä koloja/reikiä.

Yksi uusi kori ostettiin Expedit-hyllyyn, koska Samulla vaan tota tavaraa riittää. :D Lattiatilaa ei ole, joten tuommoinen oli loistava ostos! Entuudestaan meillä on niitä kaksi.

Loput ostokset olikin sitten enemmän pikkujuttuja, joille kuitenkin käyttöä löytyy! Nimimerkillä karahvi, lasikulho, pakastuspussit, pussinsulkijat, desimitta ja patterit ovat jo olleet käytössä. :D Niin ja toki Samu on ketuillaan leikkinyt. ♥

Kertisastioita nyt tarvitsee esim. synttäreillä, jolloin niitä mahdollisesti hyödynnetäänkin. Vadelma-tarjotin oli myös älysöpö. ♥_____♥

Käyttekö te usein Ikeassa? :)

2 kommenttia:

  1. Se on muuten kumma, että vaikka lähtisi yhden kattilan perässä käymään Ikeassa (tässä ihan meidän lähellä), niin aina sieltä tulee ulos satasen ostosten kanssa :D Sen takia sinne ei uskalla usein poiketakaan. Nyt kyllä tarvisi ostaa kans kevääksi vähän kertiksiä ja uusi tyyny, kun niskoja on alkanut taas pakottaa siihen malliin aamuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nimenomaan. : D Siksi juurikin on hyvä, ettei siellä tuu liian usein käytyä. ;) Onneksi meillä ei Ikea ihan naapurissa olekaan. :))))

      Mut Ikea on kyllä jee. ♥

      Noniin, eikun siis marsmars ja tyynyostoksille. :P

      Poista

Piristäisitkö vähän? :)