perjantai 5. joulukuuta 2014

Vuokatin reissun ekat kuulumiset ;)

Tosiaan, viikko sitten torstaiaamuna hypättiin Samusen kanssa lentsikkaan kohti Kajaania ja päämääräämme Vuokattia. Tätä reissua oltiin jo tovi odoteltu innolla. ♥

Tuommoinen lyhyt lentomatkakin on tosi mukava. :) Kumpikaan ei ehdi tylsistyä.


Kajaanin saavuttuamme, napattiin taksi THE CITYYN. Hengailtiin siellä tovi ennen kuin ostostemme kanssa jatkoimme kohti Vuokattia.

Majoituimme Vuokatinmaan loma-asunnoissa ja 42 neliöinen pikkuasunto oli meille aivan mainio. :) Ei ihmeellinen, mutta juuri sellainen, joka meille passaa. Oli takka, sauna, kunnollinen ja pehmeä iso sänky. :)) Tykättiin! Parvella olisi vielä ollut nukkumapaikat kolmelle.


Tulopäivänämme emme touhunneet mitään ihmeitä. :) Oltiin vaan ja nautittiin yhteisistä hetkistä ilman ainaista kiirettä. Illalla grillailtiin makkaraa takassa. :)))) Miten ihanaa. ^-------^ Molemmille oli myös omat iltajuomansa. Saunottiin!


* * *

Perjantaina meillä oli sitten luvassa jännä paikka. Nimittäin Vuokatti Husky. :)) Sinne me reippailtiin menosuunnassa kävellen ja oli kyllä ihanaa. Luntahan tuollakaan ei juurikaan ollut, mutta se vähäkin piristää kummasti. Nähtiinpäs myös magee tavarajuna, joka meni ihan tuosta meidän vierestä.


Päästiinpä husky -koirien vetämän reen kyytiin! Olipa mukavaa. Itse pääsin minäkin muutaman kierroksen verran toimimaan kuskina ja se se vasta oli jännää. :P Me oltaisi mielellään oltu pidempäänkin, mutta tuo oli lapsille suunnattu paketti. :))) Joskus olisi hienoa lähteä pidemmälle tuommoiselle reissulle.


 Ajelutuksien jälkeen päästiin vielä enempi tutustumaan noihin koiriin. Muut samanaikaiset asiakkaat tuntuivat kiertävän koirien aitaukset hirmuvauhtia ja olivat jo päässeet loppusuoralle, kun me oltiin vasta puolessa välissä. Loppupään koirat moikkailtiinkin sitten pikapikaa! Mut joooo, on se varmaan jännää tuommoinen ulkokoiran elämä.. Vaikkakin kuulemma osa niistä asuu ihan kodeissa, ovat päivisin kuitenkin tuolla tarhalla mukana. :)

 Miten söpöjä ♥


Tämän jälkeen nautittiin vielä pullat ja mehut järjestäjän puolesta! Tokihan ostettiin myös jotakin pientä muistoksi. :)))

Meillä oli mukavaa ! ♥ Samu eritoten oli tosi harmissaan kun piti sitten lopulta jo lähteä pois. Taksia kun odoteltiin, pääsi vielä hetkeksi vähän koiria rapsuttelemaan. :)))

* * *

Meidän päivämme silloin ei suinkaan kuitenkaan päättynyt vielä. :D Vaan tuosta lähdettiinkin sitten Katinkullan kylpylään rentoutumaan. Kylpylöinnin jälkeen käytiin vielä O'learys -ravintolassa nauttimassa herkulliset hamppariateriat!

Haha Samu :D

Jatketaan muiden päivien kuulumisilla myöhemmin. Nyt öitä. ♥

Ootteko te käyneet Vuokatissa? :)

2 kommenttia:

  1. Joskus on käyty vuokatissa. Ihania kuvia ja kivan oloinen reissu :) jos käytte talvella pohjoisessa päin niin olis kiva treffata? :) asutaan n. 100km Kajaanista etelään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyl tosi kivaa. :))) Ois kyllä kivaa tavata. ^^' Jos vaan sinne suunnille joskus taas eksytään, niin ehdottomasti. :)))))

      Poista

Piristäisitkö vähän? :)