Poitsun 4v-kaveribileet on nyt juhlittu! ^^
Hyvät bileet oli ja Samua juhlistamassa oli 6 päiväkotikaveriansa.
Siskoseni tuli tänne meille edellisenä päivänä vähän avuksi. :) Suuurkiiitos taas kerran, Anne. ♥
Nyt
olin päättänyt, että ihan hirveästi en erinäisiä syömisiä hankkisi,
ettei mun syötäväksi jäisi sitten kilotolkulla herkkuja. :D Suhteellisen
hyvin siinä onnistuttiinkin.
Herkkuina oli melko tavanomaisia juttuja; kakkua (tää oli ihan pikkunen kaupan pakasteversio), karkkia, sipsejä, poppareita, DONITSEJA. Suolaisina herkkuina nakkeja, lihapullia, tomaatteja, viinirypäleitä ja mozzarellajuustopalloja. Vieraiden keskuudessa suurimmat hitit taisivat olla nakit ja donitsit. :D
Neljä kynttilää Samu puhalsi yhdellä puhalluksella. Muru. ♥
Samu sai kivoja paketteja. :) Tuommoisia noita mitä näkyy tuossa yläpuolella, Spiderman lego-auton, mageen autoratajutun, katuliituja, karkkia ja hienon Angry Birds -vesipyssyn! Mieluisia tuntui lahjat olevan. ^^'
Ikävästä syystä ei oikein keretty mitään leikkejä tai muuta järjestää. Nimittäin, olin ilmoittanut synttäreiden ajankohdaksi klo 14-16. Itse jos saisin kutsun missä näin lukee, pitäisin huolta siitä, että olen paikalla ajoissa tuomassa lastani sekä hakemassa pois. Ottaisin selvää ajoreitistä tai siitä miten julkiset kulkevat ja mihin aikaan. Noooh.. Juhlat alkoivat ja suurin osa saapui siinä klo 14-14.10 välillä. Siinä 20 yli aloin ihmettelemään missä yksi sisaruspari viipyy ja soitin heidän äidilleen.. Matkalla olivat, odottelivat bussia. Lopputulos oli se, että he olivat 45min!!! myöhässä. En antanut muidenkaan lasten siirtyä herkuttelemaan, koska halusin kaikkien olevan paikalla.
HUH!
Noooh, sitten synttärit olivat päättymässä klo 16 ja lapsukaisia noudettiin. Mutta näitä samaista kahta haettiin sitten 40min myöhässä! Äitinsä ilmoitti matkalta, että oli jäänyt bussista liian aikaisin.. Käveli sen jälkeen muka vielä 30min. Jeps.
Plus, että kun tekivät lähtöä huomasin, että tällä pikkupojalla oli taskussaan Samun leluja. Mainitsin sitten niistä ja toki antoi ne pois. Vähän paska fiilis jäi suoraansanottuna...
Mitäs mieltä te olette kutsuissa mainituista kellonajoista? Uskoisin, että aika samaa mieltä kanssani?
Vieraat saivat vielä mukaansa pienet pussukat, joissa oli vähän karkkia. ^^
Noooh. Pääasia kuitenkin, että Samulla oli kivaa. ♥ Kyllä tätä päivää odotettiin ja kyseltiin kokoajan.. ! Taisi vähän jänskättää poitsua. :)) Parin viikon päästä juhlitaan vielä sukulaissynttäreiden muodossa. ^^'
** Kertakäyttöastiat ja pillit Lagerhaus:sta Tukholmasta **
** Servetit viimevuotisia Tigerista **
Oohh! Ihanan näköiset juhlat!
VastaaPoistaMeillä on kyllä aikatauluista pidetty molemmilla tähän asti pidetyillä hyvin kiinni. Lapset ovat saapuneet kaikki viimeistään 5 minuuttia yli kutsussa mainitun ajan ja sama haun kanssa. Sinulle taisi tuo viimeinen myöhästelijä sattua olemaan tapamyöhästyjä, joka ei pysty pitämään kiinni mistään sovituista aikatauluista :D
Kiitti:) oli kyl kivat juhlat. ^^
PoistaNojooo, sepä taisi tosiaan olla semmonen. : DDD Ärsyttävää!
Aivan ihanan näköiset juhlat. Mun haave olis niin, että saisin pojalle ihanat synttärit kesällä. Aina on mennyt kiireessä ja vaikka lapsi onkin ehkä tykännyt niin itselle ollut osittain pettymys :/
VastaaPoistaOnnittelut Samulle!
Ja taisin just viime kesänä synttäreiden jälkeen purnata tota samaa. Meille tuli vieraita päiväuni aikaan :( Oli pyydetty klo 12 jälk joten ei mun mielestä silloin tulla enää ainakaan kysymyttä illasta...
Oli kyllä tosi kivat juhlat. ^------^ Nooooo, ehkä te saatte sunkin mielestä mieleiset juhlat tänä kesänä. Tärkeintähän on, että lapsi itte tykkää ja viihtyy. ♥
PoistaNo huh. Joo. Ihan järjetöntä, ettei ihmiset tajua noudattaa annettuja aikoja!
Vähän veivät kyllä myöhästelijät fiiliksen, mutta onneksi Samu kuitenkin varmasti nautti pikkukekkereistään. :)
VastaaPoistaNautti ihan varmasti. ♥ Kiitti vielä. ♥♥
Poista