Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokerivoitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokerivoitto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2013

Taasko jo perjantai?

Yksi viikko on taas vierähtänyt vauhdilla. Ai mitäkö meidän kuluneeseen viikkoon on sisältynyt ?

Kerrottakoon siis edes osa niistä.

Viime viikonloppuna kävin kokeilemassa tuuriani, josko olisin päässyt pelaamaan baaripokerin SM-finaaliin, mutten päässyt. Hauska ilta oli silti kaikinpuolin ja minä joka harvemmin tanssin missään clubilla, niin tanssin ! Oh ! Olipahan kanssaolijoille hauskaa katsottavaa. :DDD

Maanantaina ja tiistaina oli kerhopäivät poitsulla ja kivaa taisi taas olla. ♥ Toi on kyllä niin mainio juttu, että voi että ! Pojalla on mielekästä tekemistä ja itse saan tovin puuhailla omiani, ilman, että isimiehen täytyy Samun kanssa olla.

Tiistain kerhoajan hyödynsinkin sitten todella. Matkasin salille kaverini kanssa ja oi että. Tuosta pitäisi kyllä saada ihan tapa. Oli mukavaa. =) Josko ensi viikolla mentäisi kans ! Nuorempana mulla oli ihan salikortti, mutta sitä tuli hyödynnettyä harmillisen vähän. 

Samun kerhon jälkeen lähdettiin mun isovanhemmille, kun ollaan viimeksi oltu siellä jouluna. =) Harmitus oli suurehko, kun tajusin taas unohtaneeni kameran muistikortin kotiin. :X Ehkä ainoa huono puoli irrallisessa muistikortinlukijassa, kun se tuppaa joskus sinne unohtumaan.. Muutamat kuvat siis vain otin ja nekin kännykällä ! JA OI, bongasinpas, että loppukeväästä vissiinkin ilmestyisi Samsung Galaxy S4. Houkuttaisi hieman. ♥


Isovanhemmilla ollessamme oli tarkoitus käydä keskiviikkona Hoplopissa, mutta reissu jäi haaveeksi.. Nimittäin Samusen yskäkin yltyi reippahasti ja tekas megayrjöt sänkyyn. :( Lämpöäkin oli vähän, joten tietysti reissu jätettiin tekemättä. Kaks lahjakorttia odottaa siis edelleen käyttöänsä. ^^'

Siellähän tulee aina kans syötyä ja herkuteltua tuhottomasti. Ekana iltana paistettua baanania ja jätskiä ja tokana herkkupannaria. Kyllähän ne maistui, melkeinpä taivaallisen hyviltä, mutta ehkä vähän vähempikin ois riittänyt. ;)

Mummin ja vaarin 14v Sani-koirakin yllättäen sieti Samua (, jolla on naama hillossa) aika paljon. Ennen ei ole oikein välittänyt, mutta ehkä nyt kaipaa seuraa. Ystävänsä Jerry lähti jouluna taivaaseen. ♥

 Mummolassa kuitenkin ulkoiltiin, tehtiin lumitöitä, käytiin tuleksettomalla kirpparikierroksella ym. ♥

Isovanhempani ovat minulle suunnattoman rakkaita. ♥ He ovat auttaneet tässä elämässä niin paljon. Olen suunnattoman onnellinen siitä, että myös Samu saa heidän kanssaan olla. Toivon, että heillä on vielä monia vuosia jäljellä. ♥

Eilen kotiuduttiin, oltiin mummolassa siis kaksi yötä, mikä on aika vakkari !

Itte käväisin pokeria pelaamassa ja voittohan sieltä tuli. Ko. pelipaikassa onkin aikas hyvin mennyt nämä kolme kertaa, jota kautta on ollut. Ekalla viikolla voitto, tokalla viikolla kakkossija ja eilen se voitto ! Wuhuu.

Ainutlaatuinen viikonloppu tiedossa. ♥♥ Huomenna meen äitilleni yöksi yksin ja sunnuntaiaamusta matkaamme Pukkilaan ratsastamaan. Oooooooh. En oo käynyt melkein 1.5 vuoteen mikä tuntuu ihan käsittämättömältä. Vielä pari vuotta sitten kävin lähestulkoon kuukausittain. Nykyään ei ole varaa.. Pläääh. Puolipäivävaellus Torpin tallilla siis tiedossa. ♥ Jonkun ihanuuden kun vielä saisi ratsastettavakseen. Fengur, Primadonna, Tandi, Váu tai Undri. ♥♥

Viimeks menin Fengurilla. ♥

torstai 25. lokakuuta 2012

Kickboxing, thaiboxing, krav maga ...?

Huh, alkuvuodesta taidan aloittaa kuntoilemisen. Tuli kilpailuvoittona Combatin facebook -kilpailusta ilmainen peruskurssi. Oh. Nyt ei riitä aika aloittamaan heti, joten starttaillaan sitten ensi vuoden puolella ja toivotaan, että kurssien aikataulutkin olisivat mulle vähän paremmat. Aika jänskää.

Mitenköhän mä jaksan ?
Kuolenkohan heti ?
Varmaan treenien jälkeen on huippufiilis silti ?

Pitäisi varmaan vähän alkaa liikkumaan ennen kun ton kurssin käyn. :D Muuten voi olla, ettei happi kulje ! 16-vuotiaana kävin hapkidon peruskurssia kaverini kanssa.. Se oli ihan kivaa, hiki virtasi, mutta oli myös hauskaa. Mies tosin oli sitä mieltä, että tuolla Combatissa treenataan aika kovastikin. :DD Mullehan se kyllä tekisi ihan hyvää, kalorit palaisi !

Saisinkohan mä jonkun kaverin mukaan treenailemaan ?

******

Tänään on puistoiltu poitsun, ystävän ja hänen poikansa kanssa. Oli aika viileähkö ilma, yöllä oli ollut pakkastakin, mutta ehdottomasti oli virkistynyt olo kotiin päästessä. ♥ Sitten tehtiin pikaseen ruokaa, syötiin ja nyt poitsu on taas vaihteeks vielä unosilla !


  
1.5h päästä lähden itse pokeri-iltaan. Eilinen pokeri-ilta olikin mukava kun tuli voitto. =)  

Huomenna sitten starttaakin jo viikonloppua. Varmoja suunnitelmia ei vielä ole. En ole osannut päättää mikä päivä lähdetään mummolaan Samun kanssa.. Haluaisin lähteä jo huomenna tai lauantaina, mutta sitten en pysty äänestämään kunnallisvaaleissa.. Joten katsellaan...

Ihania aurinkoisia syyspäiviä kaikille. Palataan viimeistään lauantaina arvonnan merkeissä. ;) 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Harrastukseni pokeri / pokeriturnaukset.com

Kuten lupailin, haluan kertoa vähän "harrastuksestani".

Pokeri

Innostuin pokerista alkuvuonna 2009 kun olin tavannut Jonin. En ymmärtänyt tai tiennyt pokerista yhtään mitään, mutta sillä pelitiellä olen edelleen. Alkuun oli vaikea oppia muistamaan, että mikä käsi nyt on mitäkin parempi ja saatoin pelata tietämättä onko minulla paras mahdollinen käsi siinä vaiheessa peliä vai ei. Hiljalleen kuitenkin rupesin oppimaan ja todella tykkäämään pelaamisesta.

Nykyään käyn pääsääntöisesti kahdesti viikossa pelaamassa, keskiviikkoisin ja torstaisin. Pelaan baaripokeria. Tästä löydät enemmän tietoa täältä klikklik . Royal Flush Club on se, joka meille pokeria järjestää. Baaripokeria pelataan reilussa parissakymmenessä baarissa eri puolilla Suomea. Me emme pelaa rahasta, se on kiellettyä muualla kuin Casinolla. Pelaamalla ja sijoittumalla keräämme pisteitä. Illan aikana baareissa pelataan vaihdellen 3-4 pöytää. Jokaiseen pöytään otetaan yhdeksän pelaajaa. Kolme parasta saa pisteitä ja voittaja myös baarikohtaisen palkinnon (minun pelaamissani paikoissa toisessa on palkintona 10€ ravintolalahjakortti ja toisessa 5€ ruokalahjakortti). Pelikausi tätä nykyä taitaa kestää n. 3kk. Tämän jakson jälkeen järjestetään finaali, jonka voittamalla saa paikan SM-finaaliin. Baarikohtaiseen finaaliin pääsee 10-20 eniten pisteitä kerännyttä pelaajaa.

SM-finaalissa olin 2010 loppuvuodesta, kun olin kesällä voittanut yhden baarikohtaisen finaaliin. Tällöin pelaajia finaalissa taisi olla noin 100. Sijoitun noin sijalle 22. SM-finaalin voittopalkinto vaihtelee vuosittain; tänä vuonna se on kahden hengen matka Las Vegasiin. 

                                                          Tässä kuva kun voitin baarikohtaisen finaalin kesällä 2010.

Huomenna meillä on toisen pelipaikan finaali. Tähän finaaliin pääsee 10 parhaiten sijoittunutta pelaajaa. Itse olen tasapisteissä hyvän ystäväni Mikon kanssa sijoilla 4 ja 5. Mahdollisuudet voittoon ja SM-finaalipaikkaan ovat siis 10%. Mahdollisuudet päästä palkinnoille on 33%. Tai ainakin viime finaalissa kolme parasta palkittiin lahjakortein!

Toisen pelipaikkani finaali pelataan kahden viikon kuluttua.

Toivottakaa mulle onnea ! :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Eilistä; leikkipuistoilua, pokeria ja kuollut ihminen.

Otsikko sen aikalailla kertookin !

Eilinen aamupäivä sisälsi leikkipuistoilua hyvässä seurassa ! :) Kivaa oli ja sai ainakin rauhassa touhuta melkein tyhjässä leikkipuistossa. Reilu tunti vierähti turhankin nopeasti, mutta pakkohan se oli lähteä kotiin päin, että päästiin syömään. Syötiin muuten jotain edullista ja hyvää, jota en muista syöneeni pitkään pitkään aikaan. Nimittäin kaupan purkkihernekeittoa. :p Olin joku aika sitten ostanut noi hätävaraksi ja nam, kyllähän se hyvää oli ja Samukin söi ison lautasellisen ! :) Makaronilaatikon tekemiseen kun ei eilen ollut aikaa.. Se on vuorossa tänään. ♥ Siis se ihanainen koskenlaskijajuustolla höystetty versio!

Eilen oli myös tärkeä pokeri-ilta, nimittäin pisteidenkeruuden kannalta. Enempiä en jaksa nyt selittää, teen tästä vaikka oman hulppean postauksen joka päivä. Tavoitteeni oli eilen sijoittua vähintään toiseksi, jotta 100% varmuudella varmistan paikkani ensiviikkoiseen finaaliin. Pääsin eilen pelaamaan kaksi pöytää. Ensimmäisessä pelaamassani pöydässä sijoituin toiseksi, eli tavoite saavutettu !  Arvonnan kautta pääsin pelaamaan vielä toisenkin pöydän, jonka voitin. Tässä kyseisessä paikassa viikkovoittopalkinto ei ehkä ole ihmeellisin, mutta sen turvin söin kanakorin, josta maksoin pienen erotuksen. Nam.

                                                           Kuva: Texas Hold'Em

Sitten tuohon otsikon kolmanteen asiaan. Tosiaan, näin kuolleen ihmisen. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Oltiin peliporukan kesken siinä baarin terassilla tupakalla ja ihmeteltiin kun tällaisen makaavan henkilön ympärille kerääntyi porukkaa. Käänsivät hänet välillä selälleen ja välillä kyljelleen ja yksi puhui puhelimessa, oletettavasti soittamassa ambulanssia. Kun ambulanssi vihdoin saapui, halusin itsekin mennä katsomaan mitä on tapahtunut. Kun pääsin paikalle, olivat ambulanssimiehet aloittamaisillaan elvyttämistä, vissiin. Siinä oli joku sellainen laite, joka puhui tai sanoi jotain, että "aloita elvytys". Toinen ambulanssimies kokeili kuolleen käsiä ja jotain ja totesi hetken kuluttua, että tämä oli nyt tässä. Ei mennyt montaakaan hetkeä kun kuolleen päälle levitettiin pressu. Sitten lähdin pois. Päässä tällä uhrilla oli vekki. Oli vissiin kaatunut portaissa. Portaita on tossa kaupan edustalla kolme. Kyllä rupesi mietityttämään kuinka kaikki voi olla noin hetkessä ohi. Kaadut rappusissa, lyöt pääsi ja that's it. Täytyy olla varovainen.. Pitkän aikaa siinä oli ambulanssi, kaksikin välillä, poliisitkin kävivät ja viimeisenä paikalle taisi tulla se auto, joka vei kuolleen lopulta pois. Pitkän aikaa se makasi siinä pressun alla ja kaikki ihmettelivät mitä on tapahtunut.

 Ollaan herätty vasta aika pieni hetki sitten. Isimies sanoi, ettei Samu oli nukahtanut jo ennen iltayhdeksää. Herättiin kymmeneltä. Itsellä on ainakin erittäin levännyt olo. =) Makaronilaatikon valmistus alkakoot pian, jos vaan sitä maitoa on tarpeeksi. Toivottavasti, muuten täytyy laittaa osa lihaliemenä. ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille ! ♥