torstai 27. marraskuuta 2014

Reissussa kaksin hengähtämässä

Meidän pienen perheen yhteistä laatuaikaa. <3 Hetken hengähdys.

Palataan reissun jälkeen kuulumisilla!

Milla&Samu

Ps. Onpa ihanaa saunomisen, takkatulen ihailun ja makkaranpaiston jälkeen ruveta unille isossa pehmoisessa sängyssä. 😙

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Stockmannin jouluikkunaa kurkkimassa

Miten ihana päivä meillä tänään olikaan. ♥

Aamupäivä oltiin ihan kotosalla vaan. Nautittiin siitä kiirettömyyden tunteesta. Parasta.

Puolen päivän jälkeen otettiin sitten nokka kohti Espoota ja Samun pikkuserkun 4v-synttäreitä. Kivat bileet Touhutemmellys -nimisessä paikassa. Lapset kaikki kyllä tuntuivat nauttivan tosi paljon! 



Lahjaksi vietiin pari My little pony -juttua. :)) Niistä sankari kuulemma ainakin pitää! Kuvakin mun piti ehtiä napata meidän nätistä paketista, mutta niin vaan sekin jäi, kun kiire tuli taas kerran. :P

Juhlien jälkeen napattiin siskoni Espoosta kyytiin ja huristeltiin keskustaan tsekkaamaan Stockmannin juuri auenneet jouluikkunat. Wau! Upeiltahan ne näytti. :) ♥ (Jonkun muun kaupan ikkunaa pälyiltiin myös aluksi hetki ja sieltä nää ekat pari kuvaa.)


Mentiin vielä hetkeksi pyörähtämään Stockkan sisälle. Halusin nimittäin päästä joulukoristeita katsomaan. AHHHH. Niitä oli niiiiin paljon. Ne oli niiiin kauniita kaikki. Hitsit. Luultiin, että shoppailuaikaa olisi ysiin asti, mut menikin kuudelta kiinni, joten niin vaan jäi ostokset tekemättä. Joku päivä meen kyllä jonain iltana pikaseen käväsee kun Samu on päiväkodissa. Viis omista lepoajoista, mutta haluan hetken itse niitä hypistellä. :P Samukin niistä siis valtavasti tykkäsi ja tutkaili koristeita, mutta yksi kun hajosi, niin vähän itseä rupesi ärsyttämään.. Noooh, kuului niitä lasinhajoamisääniä muualtakin. :D Ei meille siis mitään lasisia koristeita. :D Kai! :D


Pikaseen kävästiin viel Hesessä, kun kaikki kahvilatkin meni kiinni. Ois ollut ihanaa käydä lämpösillä kaakoilla jossain.

Ihana päivä. ♥ Juuri sellainen, mitä haluaisin muidenkin päivien olevan. ♥

Mut ens viikko, siitäkin tulee HUIPPU. ♥

Millainen teidän viikonloppu on ollut?

torstai 20. marraskuuta 2014

Mitä meillä syödään part 2 ! (+ pikamoikkaus)

Tässä nyt viimesen parin viikon sisältä muutama kuvattu ruoka! Varsin arkisia sapuskoita, mutta meille maistuvat mainiosti. =)) Nopeita ja helppoja tehdä. ^^


Kuva 1: ihan basic kanakastike ja muussi
Kuva 2: tonnikalapekonikastike
Kuva 3: tän päivän kaalisoppa! Superhelppo tehdä ja Samukin otti oikein lisää. :))
Kuva 4: pinaattilettuset

* * *

Tää viikko on onneksi lopulta kulkenut aika nopsaankin! Tätä kuluvaa päivää hieman helpotin tosin, koska olin niin älyttömän väsynyt. Käytin aikapankkiin kertyneitä tuntejani ja tein vajaan päivän töissä. Siten pääsin sitten yhdentoista jälkeen jo hakemaan Samun ja päästiin yhdessä kotiin päikkäreille. ♥ Hyvät unet muuten, mut näin jotain ihan järkyttävää painajaista.. ;/

Viime sunnuntaina käytiin Samun kanssa moikkaamassa ystävääni (Samun kummisetää), jonka jälkeen käytiin sitten yhdessä kauppareissulla. Samu käyttäytyi superhienosti ja sai sitten pienen yllärin kaupasta. Itse siis valkkasi ja oli ihan onnessaan kun sai ekan Leeeeego Tsiimansa. :))) Minä sain hajonneen lyhdyn tilalle uuden ja nätimmänkin! (Tänään sain jouluvalotkin viriteltyä pihalle. Ikävää kun niistäkin lampuista oli varmaan joka kolmas palanut.. Hienot ne on silti ja toiset tulee vielä pihalle kunhan ne käsiini saan!)


Kiva viikonloppukin on tiedossa. ^^' Huomenna meillä on työpaikan pikkujoulut, johon sitten onneksi lopulta saatiin liput yhden työkaverini kanssa. Jjeeee. :))) Ihanaa päästä oikein ravintolaan syömään ja muutenkin!

Sunnuntaina sitten suunnataan Samun pikkuserkun 4v-synttäreille ja mennään sen jälkeen todennäköisesti vielä siskolleni hetkeksi. :))) Ihanaa. ^-------------^

Mut nyt unille, Samukin on siellä tovin jo ollut. Aikainen herätys!

Toivotan teille muillekin oikein ihanaa viikonloppua. ♥

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lisäkäsi-"kateus"

Myönnän, olen hieman kateellinen. Kateellinen siitä kuinka niin monilla muilla tuntuu aina olevan joku apuna lasten kanssa.

On kahden vanhemman perheitä, joissa molemmilla aikuisilla on mahdollisuus tehdä omia juttujaan. Käydä salilla, käydä tapaamassa ystävää tai vaikka vaan ottaa päikkärit, jos siltä tuntuu.

On yksinhuoltajia, joilla isät (tai tietty äiditkin) kuitenkin hoitavat lapsensa myös omalla vuorollaan. On vuoroviikkosysteemejä, on viikonloppureissuja. Toiselle vanhemmalle jää aina vuorollaan sitä omaakin aikaa.

Tiedän perheitä, joissa on molemmat vanhemmat, mutta siltikin isovanhemmat käyvät useasti leikittämässä lapsia. Tiedän yksinhuoltajan, jonka vanhemmat ovat apuna jatkuvasti, vaikka lapsi on isälläänkin aika ajoin. Tiedän perheen, jossa isovanhemmat kävivät siivoilemassa, perheen ollessa lomamatkalla.



Toki omalla kohdallani kaikki on niin päinvastoin kuin monilla muilla. Isää lapsella ei ole lainkaan. :( Siitä olen niin suunnattoman surullinen. Miten paljon murhetta se tuokaan lapsen elämään hänen kasvaessaan. Kun muut tekevät isien kanssa juttuja! Siksikin kovin aina haaveilen siitä unelmien miehen löytymisestä. Haaveilen siitä tavallisesta arjesta. Siitä, että joku olisi siinä aina, leikittäisi poikaa (ottaisi hänet jopa melkein omakseen♥). Käytäisi yhdessä kaupassa, puistoissa. Haaveilen kauniisti katetusta pöydästä, jossa istuisi kolme. Ei "isäsuhdetta" enää kymmenen vanhana vieraaseen mieheen luoda.

Mulla ei itsellänikään ole varsinaista isäsuhdetta. Oma isäni läksi kun oltiin siskoni kanssa ihan pieniä. Isäpuoli meillä oli jonkin aikaa, mutta niin vaan sekin on lähtenyt. Nykyään vois sanoo, et sekin on vähän urpå. :D En juurikaan tekemisissä kummankaan kaa. Eikä sen niin väliä, koska ei mitään kummempaa koskaan ole ollutkaan.

Samulle soisin niin mielelläni jotain muuta. Sitä parhainta ei vaan enää saa takaisin.



Niin ja toisekseen; lapsen isovanhemmat. Mun oma äitini, kolmen koiran omistaja ja aktiivinen susiensuojelija♥, asuu 30km päässä. Isän puolen isovanhemmat asuvat paljon lähempänä, mutta käyvät kokopäivätöissä. Minun isovanhempani asuvat melkein 40km päässä. Heillä käydessäni, voin onnekseni kuitenkin käväistä esim. kirpparilla ihan itsekseni! Sekin on jo niiiiin luksusta. Ihanaa on se, että he, melkein 80v pari, jaksavat ja pystyvät hetken olla Samun kanssa. ♥

Mutta tässä lähellä meillä ei ole ketään, joka auttaisi.

Itse haaveilen juurikin siitä, että voisin mahdollisesti joskus ottaa päikkärit.  Haluaisin voida käydä vaikka siellä lenkillä joskus, mutta kun se kaikki on pois omasta nukkumisajastani, en vain voi. Olisi mukavaa käydä ystävän (siis voi kun niitäkin olisi enemmän....) kanssa limppareilla jossain, ilman, että tuijottaa koko ajan kelloa miettien, että "nyt on 6h nukkumisaikaa jäljellä" jne... Ilman ainaista stressiä olisi ihanaa olla!



Se unelmien miehenkin löytäminen on niin työn ja tuskan takana. Tiedän monia monia (ex-)yksinhuoltajia, jotka ovat löytäneet rinnalleen uuden puolison. Heilläkin tosin on täytynyt olla joku, joka on hoitanut lastaan silloin kun ovat uudemman puolison löytäneet. Itse käyn ulkona n. kerran kuussa. Ei silloin ole ketään oikeaa kävellyt vastaan. Ei edes mitään keskinkertaista. Siis ei mitään. :D

Miten mä voin ikinä löytää ketään kun en koskaan ehdi käydä missään missä tavata ketään? Huoh!

* *

Nomut valivali. Elämä on.

Ja tästä kaikesta huolimatta en ole muuttamassa lähemmäksi äitiäni, siskoani, isovanhempiani tai ketään muutakaan.

Mutta haaveilla kai saa. Ehkä se onni potkaisee meitäkin joskus.

Mut kyl me pärjätään. ♥ En mitään rakasta enempää kuin Samua, omaa pientä poikaani, joka aamulla herätessään tokaisi: "äiti, nukuin koko yön sun kainalossa".

Arki on vaan välillä raskasta. Kun ei ole aikaa itselle, pojalle tai kenellekään muullekaan.

Mites teillä muilla? Käykö isovanhemmat tai muut paljon apuna lasten kanssa?

torstai 13. marraskuuta 2014

Makkarin stailaushaaste

Muutaman viikon takaiseen Bloggers' Inspiration Day:hin palaisin vielä hetkeksi.

Tapahtuman kohokohta itselleni oli ehdottomasti Hobby Hallin järjestämä 10min stailaushaaste makkarille! Pienten houkuttelujen jälkeen osallistuimme mekin tuohon yhteisvoimin siskoni kanssa.

Hobby Hall tarjosi käyttöömme erinäisiä uutuustuotteita stailauksen toteuttamiseen. Oli petivaatteita, mattoja, astioita... Valinnanvaraa riitti!


Homman idis lyhykäisyydessään oli siis se, että jokaisella oli 10min aikaa stailata makkari omanlaisekseen. Tuotteita sai käyttää ihan vapaasti oman mielensä mukaan.


Siskon kanssa päädyttiin siihen, että haluttiin mukaan vähän joulutunnelmaa, jota mielestäni kuvasti mainiosti tuo ihana matto (minkä mä halusin♥), tyynyt ja viltti! Tyynyjä eritoten oli monta ihanaa. Lopulta saatiin ne aika kivasti sopimaan toisiinsa.

Sisko viimeisteli kokonaisuuden vielä älyttömän kauniilla Taika -mukeilla ja tarjottimella!


Lopputulos oli musta aika kiva; rauhallinen, kotoisa lookki maustettuna jouluilmeellä. ♥ Kyllä mä tuommoisessa pedissä pötköttelisin kotona mielelläni Samun kanssa. Ja kyllä (valitettavasti), tämä on aika kaukana siitä miltä sänkyni kotona näyttää. Ehkä joskus se näyttääkin enemmän tältä.. ;)


Ihan huippujuttu oli kokonaisuudessan! Voi kun aina voisikin valita tuolla lailla tuotteita hyllystä ja sovitella niitä omaan kotisänkyynsä.

Hobby Hall:n pisteellä kävi useampi bloggaaja stailaamassa makkarin ja nyt kannattaakin käydä klikkailemassa itsensä kampanjasivulle ! Siellä voit äänestää lemppariasi ja kaikki äänensä antavat osallistuvat ihanan 117,70€:n arvoisen paketin arvontaan, joka sisältää kaksi Taika -mukia ja kahdelle pehmeän flanellilakanan- ja pussilakanan. :)

Meitä voit käydä äänestämässä TÄÄLLÄ :)

torstai 6. marraskuuta 2014

Yhteinen lukutuokio

Järkyttävä seitsemän päivän työputki meneillään, nytkin kirjoittelen töistä kun ei kotona oikein ehdi ja jaksa. Tästä päivästä kun selvitään niin ollaan jo voiton puolella! Huh!

Eilen vietettiin Samun kanssa oikein mukavat hetket kotosalla kun lueskeltiin postilaatikkoon pudonnutta Aku Ankka Junioria! Aika mainio lehti.. :) Vähän tosin hankalia olivat jotkut tehtävätkin, mut eihän sitä voi oppia kuin harjoittelemalla. :)) Jospa tänään vielä vähän tutkailtaisiin sitä lisää. 
 
Nautiskeltiin Magnumit samalla. Olivat Valtsussa hyvässä tarjouksessa. ;)

Duploistaan Samu on rakennellut harva se päivä. :) Aina välillä jo mietin, että pitäisikö niistä luopua, mutta ei nähtävästi. ^^ 

Isin haudalla käytiin myös pyhäinpäivänä. ♡ 

(Oonko tyhmä vai miks nää kuvat tässä puhelinsovelluksssa tulee tuonne tekstin jälkeen? Olisi kiva laittaa niitä eri kohtiin
 :P

Nyt morjens <3

lauantai 1. marraskuuta 2014

M&S - mitä ihanuuksia jouluun!

Mä olen häkeltynyt. Löysin niiiin paljon ihania, kauniita asioita heiltä. Toisen blogin kautta eksyin heidän nettisivuilleen. Wau! Tuolla pitäisi käydä joku päivä shoppailemassa ihan livenä. Kai siellä itse liikkeessäkin on joulujutut myynnissä? Tosin enpä tiiä onko noita englanninkielisiä kirjoja esim? Nyyh!

Ihania erilaisia joulukuusenkoristeita, kortteja, lahjaideoita ym... ♥


Nättejä lahjapapereita. :) Vähän vaihtelua niihin perinteisempiin mitä meillä on marketit pullollaan! Musta kauniit lahjapaketit olisivat ihania. Ite vaan vihaan sitä pakkaamista, koska oon siinä niin huono. :DD Joulua kun vietetään niin aikalailla jo paketin ulkonäöstä muut voivat arvella, että ne on multa. HAH! Olisipahan ainakin kaunista paperia!


Esimerkiksi paketointiin hyödynnettäviä kirjaimia. Söpöjä!

Käykää ihmeessä kurkkaamassa sivunsa kans: M&S ^^ :)

Ootteko te muut jo kuinka joulumielellä? :D Ite kyllä odotan joulua vaikken mikään fanaatikko olekaan. On se kuitenkin vuoden mukavin juhla mun mielestä. Muutamat joululahjatkin on jo hankittu. Jospa tänään vuonna saisi ne ennen aattoa hankittua. :P

Tänä vuonna haaveilen kovasti omasta joulukuusesta! :) Olisi ihanaa saada koristella se Samun kanssa ihan meidän tyyliseksi, omilla koristeilla.

Joulukalenterikin on btw Samulle hankittu. Itselleni hankin todennäköisesti sen perinteisen Veikkauksen version. :)

Ihanaa joulunodotusta kaikille. ;D